Galleria Juhani Palmu järjestää viikonlopun tai viikon mittaisia taidenäyttelyitä maamme alueella, ihmisten keskellä. Malli näyttelytoimintaan on tullut Euroopasta, jossa Juhani Palmun saksalaiset galleristit alkoivat 1990-luvun alussa taidemessujen ohella tuomaan taidetta ihmisten keskuuteen paikkoihin, joissa ihmiset liikkuvat ja alueille, joissa galleriatoimintaa ei ole. He olivat huomanneet taiteen elitistisyyden ja gallerian korkean kynnyksen olevan esteenä ihmisille lähestyä taidetta.
Näiden kiertävien näyttelyiden avulla tuodaan taide lähelle jokaista ihmistä ja siihen tutustuminen tehdään hänelle helpoksi. Kiertävät teatterit ovat jo vuosikymmeniä toimineet tämän mallin mukaisesti.
Galleria Juhani Palmun toteuttama näyttely on galleriassa pidettävän korkeatasoisen taidenäyttelyn kaltainen ja poikkeaa näiltä osin kiertävistä myyntinäyttelyistä, vaikkakin esillä olevat teokset normaaliin tapaan ovat myytävinä.
